Wednesday, March 17, 2010

Kuusi ratkaisua monimuotoisuuteen

Olin tänään kommentoimassa Tutkijoiden ja kansanedustajien seuran seminaarissa ajankohtaista maahanmuuttokeskustelua. Esitin kuusi hyvää mallia sille, miten monimuotoisuuden tuomiin haasteisiin voidaan vastata.

---

Arvoisat kuulijat,

Asuin itse viimeiset neljä vuotta Amsterdamissa. Alankomaita juhlitaan usein monimuotoisuuden mallimaana. Maan toiseksi suurin kaupunki Rotterdam on Euroopan toinen suurkaupunki, jossa yli puolet väestöstä on kotoisin Euroopan ulkopuolelta. Kaupungilla on marokkolaistaustainen pormestari.

Nyt kuitenkin tämä valtio, jonka kansainvälinen maine perustuu vapauteen ja suvaitsevaisuuteen, on ajautumassa tilanteeseen, jossa islamia avoimesti halveksuva Vapauspuolue on nousemassa tulevissa vaaleissa maan suurimmaksi puolueeksi. Puolueen kasvu viestittää etenkin maahanmuuttajataustaiselle nuorisolle, että heidän arvojaan ei hyväksytä. Kehitys uhkaa sekä maan brändiä että sen kansantaloutta. Hollanti on aina tienannut rahansa sillä, että se on tullut kaikkien kanssa toimeen. Syrjiminen on huonoa bisnestä.

Kun Vapauspuolue ja Lijst Pim Fortuyn kasvoivat, Alankomaissa liberaali eliitti eli valtaosa maan johdosta uskoi, että kyseessä on muotihurmio, joka menee ohi. Näitä puolueita äänestäneiden mielipiteisiin suhtauduttiin halveksuvasti, jopa alentuvasti. Keskustelussa puhuttiin vääristä asenteista, syytettiin sosiaalista syrjäytymistä ja väheksyttiin kasvavaa suosiota vaaleissa.

Kuulostaako tutulta? Vaikka meillä ns. maahanmuuttokriittiset puolueet ovat kaukana Pim Fortuynin tai Geert Wildersin tyylistä, väitän, että olemme tekemässä aivan samoja virheitä. Valtapuolueiden tapa käsitellä kritiikkiä on laittaa maahanmuuttajat uhrin asemaan ja vahvasti irtisanoutua verkon keskustelusta. Eroa "pahoihin ihmisiin" yritetään kasvattaa puoluejohtajien allekirjoittamilla kannanotoilla. Keskusteluyhteys on pitkälti katkaistu. Samalla on sumennettu ero poliittisen mielipide-eron ja väkivaltaan kiihottamisen välillä.

Nämä eivät ole sama asia. Niihin myös vastataan eri tavoin. Keskusteluun maahanmuuttopolitiikasta on vastattava paremmilla argumenteilla ja kovemmilla faktoilla. On vaadittava vastapuolelta perusteluja ja iskettävä omat pöytään. On vaadittava samaan pöytään tulemista. Kansanryhmää vastaan kiihottamiseen tai raiskausuhkailuihin taas vastataan syyteharkinnalla ja vahvalla irtiotolla.

Kansantaloudellisesti ja huoltosuhteen näkökulmasta on selvää, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Kevan arvioiden mukaan kunta-alan työntekijöistä 75 prosenttia jää eläkkeelle vuoteen 2030 mennessä. Tämän lisäksi rajoja ei myöskään voi sulkea. Suomen monimuotoistuminen on siis fakta.

Suomessa kytee kuitenkin vahvana rasismi, joka saa tällä hetkellä esimerkiksi suuren osan somalinuorista harkitsemaan muuttoa muualle. Se, mitä Suomi yhteiskuntana tarvitsee, on elämäntyylin muutos. On opittava elämään yhtenä yhteiskuntana. Kuten ilmastonmuutoksenkin kohdalla, pelkkä asenteista ja arvoista puhuminen sekä tietotason lisääminen ei riitä.

Mitä siis voitaisiin tehdä? Otetaan oppia ilmastonmuutostyöstä tai Suomen onnistuneimmasta elämänmuutosprojektista eli Pohjois-Karjala-projektista, jolla sydän- ja verisuonitautien aiheuttama kuolleisuus saatiin putoamaan 30 vuodessa 85 prosentilla. Minulla olisi kuusi ratkaisuehdotusta.

1. Etsitään oikeat portinvartijat. Ketkä ovat paikalla kohtaamistilanteissa? Ketkä voivat vauhdittaa muutosta. Oikeat portinvartijat eivät näkemykseni mukaan ole kekkosmaisia jyrähtelijöitä, vaan luokanopettajia, kirjaston tätejä ja setiä, yritysten HR-päälliköitä, uimahallin valvojia ja lähihoitajia. Meidän kannattaisi kasvattaa yhdessä näiden ammattilaisten kanssa ylpeyttä siitä, että he voivat olla muuttamassa yhteiskuntaa ja kehittää tehokkaita keinoja ongelmanratkaisuun. Meillä on Demoksessa hyviä kokemuksia energiansäästötyössä siitä, että rautakaupan myyjät tietävät parhaiten, miten maalämpöpumppu saadaan kaupaksi.

2. Luodaan kokeiluja. Esimerkiksi Helsingillä olisi suunnaton mahdollisuus käyttää Jätkäsaaren ja Kalasataman rakentamista pioneeriprojekteina uudesta, suomalaisesta monikulttuurisesta asuinympäristöstä. Näytetään, että monimuotoinen asuinympäristö voi olla onnellinen asuinympäristö. Malleja voidaan hakea esimerkiksi Hollannista tai Kanadasta. On uskallettava investoida onnellisuuteen.

3. Otetaan oppia tulevaisuusorientoituneista yrityksistä. Meillä on yrityksiä, kuten KONE, jossa vahva yrityskulttuuri tarjoaa oikeat toimintatavat, Koneella ihmisten työsuorituksia mitataan myös sillä, miten heidän toimintansa vastaa yrityksen toiminnallisiin arvoihin. Miksei samaan pystytä julkisella sektorilla - siellä, missä ei ole paineita liikevoiton tuottamisesta? Miksei joku ministeriö tai kunta voisi olla koelaboratorio, jossa kehitettäisiin suomalaisen julkisen sektorin pelisäännöt? Aloitetaan vaikkapa opetusministeriöstä, jolle kuuluvat koulut, kulttuuri, liikunta ja nuoriso.

4. Uskalletaan puhua jämäkästi ja tinkimättä perusoikeuksista. Kouluissa käytämme huomattavasti vähemmän aikaa ihmisoikeuksista puhumiseen kuin sotahistoriaan. YK:n ihmisoikeuksien julistus on yksi merkittävimpiä globaalin yhteisön aikaansaannoksia. Uskalletaan olla ylpeitä siitä ja lasten oikeuksien julistuksesta. Koulussa se tarjoaa hyvän pohjan opettaa, millaiset toimintatavat ovat oikeita ja mitkä vääriä. Se antaa hyvää nojaa väärään ja uhkaavaan käytökseen puuttumiselle. Kalifornialaisissa ja kanadalaisissa kouluissa jokaisella opettajalla on kyvyt puuttua vihapuheeseen.

5. Tehdään oikein toimimisesta helpompaa. Sille on syynsä, miksi monikulttuuristen yhteiskuntien kahviloissa on useammin lappuja, joissa lukee "ota tästä" tai "palautathan astiat". Sanotaan selkeämmin etenkin julkisten palveluiden kohdalla, miksi jotkut palvelut ovat olemassa ja mitä hyvää ne tuottavat. Kirjaston yhteiskunnallinen hyöty on luoda keskeisille paikoille ei-kaupallisia rauhallisia tiloja ja osoittaa, että yhdessä omistamalla saamme enemmän. Nyt oletamme, että kaikki oppivat tämän kotona.

Ja viimeiseksi 6. Uskalletaan ajatella monimuotoistumista myös liiketoimintamahdollisuutena. Amsterdamissa ICA-vaateketju on ymmärtänyt, että myös muslimien juhlien aikaan tarvitaan juhlavaatteita. Hollantilainen HEMA-sekatavaraketju oppi virheiden kautta, että tiettyjä sukkahousuja ei voi mainostaa ihonvärisinä. Tarpeisiin vastaaminen voi tuottaa myös taloudellista hyvinvointia. Monien erityisryhmien palvelujen ympärille voitaisiin synnyttää esimerkiksi yhteiskunnallista yritystoimintaa. Esimerkkinä voidaan mainita vaikka kansainvälisten asiantuntijoiden tarvitsemat uudelleensijoittumispalvelut.

Kaikessa tässä ei ole kyse siis pelkästään asenteisiin vaikuttamisesta. Teot ratkaisevat. Tehokkaassa monimuotoisuustyössä on lähdettävä siitä, että tarjotaan kaikille tämän yhteiskunnan jäsenille mahdollisuus olla hyödyllinen, arvokas ja taitojaan jakava yksilö. Se on se aikamme suurin haaste - niin valtaväestölle kuin maahanmuuttajillekin.

7 comments:

Niko said...

"Kansantaloudellisesti ja huoltosuhteen näkökulmasta on selvää, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Kevan arvioiden mukaan kunta-alan työntekijöistä 75 prosenttia jää eläkkeelle vuoteen 2030 mennessä. Tämän lisäksi rajoja ei myöskään voi sulkea. Suomen monimuotoistuminen on siis fakta."

Siinäpä meillä on hyvä tilaisuus supistaa kuntasektoria.

Ydinkysymys lienee kuitenkin se, kuinka maahan saadaan työkykyisiä ja -haluisia siirtolaisia. Turvapaikanhakijat eivät Suomen huoltosuhdetta paranna, vaan huonontavat. Heitä ei tänne kannata houkutella.

Tässä auttanee se, jos turvapaikanhakijoiden rahalliset tuet tiputetaan minimiin (tukien erilainen taso lienee tärkein syy siihen, miksi kahden vierekkäin sijaitsevan EU-maan, Suomen ja Viron, turvapaikanhakijoiden määrät ovat niin radikaalisti erilaiset).

Työntekijöitä saadaan kätevimmin kouluttamalla heidät ensin kotimaissaan. Tämä on paras jättää yksityisten toimijoiden tehtäväksi, sillä valtio sössii asiat aina. Sairaanhoitajien kouluttaminen Filippiineillä on oikein hyvää maahanmuuttopolitiikkaa.

Jos oikeasti olet huolissasi kansantaloudesta ja huoltosuhteesta, niin halunnet sellaisia maahanmuuttajia, jotka eivät ole rasite kansantaloudelle eivätkä heikennä huoltosuhdetta entisestään.

Ikävää muuten, jos somalinuoret ovat rasisteja, mutta kai he saavat vapaasti muuttaa ulkomaille, jos haluavat (olettaen, että jokin ulkomaa suostuu heidät ottamaan)?

Tommi Laitio said...

Kyllä, on aivan totta, että on iso haaste, miten tänne saadaan työvoimaa. Mutta en suostu hyväksymään ajatusta, jonka mukaan turvapaikanhakijat määritellään lähtökohtaisesti rasitteeksi. Investoimmehan jatkuvasti satojatuhansia myös suomalaisiin lapsiin ja nuoriin, jotta heistä saadaan "työelämäkelpoisia". Turvapaikanhakijapolitiikkaa tulee ohjata kaksi periaatetta:
a) oikeudenmukaisuus ja reiluus
b) tänne hyväksyttyjen ihmisten kohtelu tulevina kansalaisina

Mitä tulee somaleihin ja rasisteihin, nyt taisi tapahtua väärinluenta. Viestini oli, että Suomessa kytevä rasismi ja täällä asuvat rasistit tuottavat kulttuuria, jossa suomea hyvin taitavat ja täällä maksuttomasti koulutetut somalinuoret päätyvät muuttamaan pois.

Anonymous said...

Nikolle - ja miksei Tommillekin lukuvinkki: Juha Suorannan Piilottajan päiväkirja on tositarina näistä asioista. http://www.intokustannus.fi/kirja/piilottajan_paivakirja/

Niko said...

Kotouttaminen on epäonnistunut jotakuinkin kaikissa teollisuusmaissa, joihin kolmannen maailman maahanmuuttajia on tullut laajemmassa määrin. Ennuste vaikuttaa huonolta. Onhan meidän tietysti yritettävä niiden kanssa, jotka meillä jo täällä on, mutta ei ole mitään syytä houkutella tänne lisää ainakaan sellaisia tulijoita, joita kiinnostaa turhan paljon meidän avokätinen sosiaalipolitiikkamme.

Väärinluentani oli tarkoituksellinen. Tiedänhän minä, että sinun edustamassasi genressä kaiken vian täytyy löytyä kantaväestöstä, joten en kuvitellutkaan sinun luonnehtivan somalinuoria rasistisiksi. Kunhan vain piikittelin.

Tommi Laitio said...

"Tiedänhän minä, että sinun edustamassasi genressä kaiken vian täytyy löytyä kantaväestöstä, joten en kuvitellutkaan sinun luonnehtivan somalinuoria rasistisiksi."

Ei pidä paikkaansa. Mä en laske kuuluvani siihen kritiikittömään genreen. Ongelma on yhteisten käytäntöjen puute. Jos luet tarkemmin tuon puheenvuoroni, puhun paljon myös ongelmista multikultiskenessä.

Niko said...

En minä nyt tuosta kirjoituksesta löydä mitään sellaista kritiikkiä, joka kohdustuisi muuhun kuin kantaväestöön.

Toki tämä nimenomainen kirjoitus nyt ei ollut mikään kritiikittömyyden huippu, mutta tuo käsitys perustui siihen, kun olen sinun juttujasi muutenkin lukenut.

Selkein tapaus lienee se, että olet ainakin parissa Slideshare-esityksessä käyttänyt esimerkkinä sitä somalityttö tönäistiin junasta -uutista, jonka todenperäisyys vaikuttaa vahvasti kyseenalaiselta. Ei niin, etteikö sellaista voisi tapahtua, mutta kun ensin suurella julkisuudella vakuutettiin, että asia selvitetään, ja sitten ei ole kuulunut pihahdustakaan, niin todennäköisintä lienee, että tyttö on keksinyt tapauksen ihan itse. Piti olla tyttöä auttanut nainen, valvontakamerat ym., mutta mitään ei ole löytynyt (uutisoimatta olisi tuskin jätetty, kun kohu nostatettiin muutenkin niin isoksi). Lapset nyt keksivät juttuja, mutta etenkin Hesarille olisi varmaan ollut liian noloa tunnustaa, että tuli nostatettua suhteeton kohu tyhjästä.

En tietysti tiedä, mitä olet esityksissä niiden slaidien kohdalla sanonut, mutta kontekstin huomioiden tuskin mitään erityisen kriittistä. Se, että tukeudut toistamiseen noin köykäiseen uutiseen vihjaa kyllä kovasti siihen suuntaan, että sinut voi laskea sinne kritiikittömien joukkoon.

Tommi Laitio said...

En lähde ottamaan kantaa tuohon junatapaukseen, koska en ole sen tutkimukseen osallistunut. Olen käyttänyt sitä esitelmissäni esimerkkinä uutisoinnista ja keskustelun heräämisestä.

Mutta viime aikoina esim. Anna Rastaan väitöskirja, 15/30 Researchin nuorisotutkimus ja vähemmistövaltuutetun toimiston tutkimukset ovat todistaneet ulkomaalaistaustaisiin lapsiin kohdistuvan väkivallan ja aggression olevan hyvin yleistä.

Minusta yleisestikin kiinnostavampia ovat järjestelmässä olevat ongelmat ja tavat, joilla niitä korjataan. On hassua esimerkiksi käyttää ilmaisuja, kuten suomalaiset eivät ole rasisteja tai että maassa on elettävä maan tavalla.